Me emme voi tehdä kaikkea

Otsikon teksi löytyy Nora Ephronin kirjasta ”En voi mitään kaulalleni”.(ilmestynyt 2006).
Reilu kuusikymppinen Ephron tuskailee kirjan nimestäkin arvaten vanhenemista; miten pidetään ikääntymisen tuomat merkit piilossa. Kirjailija kelailee lyhyesti läpi elämäänsä lukijana, toimittajana ja kirjailijana. Näppärän lyhyt pokkari luettavaksi(alle 200 sivua). Nykyaikana on liian paljon turhan paksuja kirjoja. Lyhyt ja ytimekäs tuntuu mukavalta ja lukemisesta jäi jäljelle hyvä mieli.

Alkuun kirjaa lukiessani olin välillä suorastaan tyrmistynyt, mutta tekstin lomassa ilakoiva huumori sai jatkaamaan lukemista. Maalla eläneenä tunsin lukiessani  helpotusta, kun en ole joutunut  vastaavaan ulkonäköpaineeseen kuin Amerikassa. Samanlaista alkaa jo Suomessakin olla ja luulen, että miehetkin ovat joutuneet tasa-arvon nimissä samaan kurimukseen. Ihmisiä ei pidetä uskottavina, jos heitä ei ole viimeisen päälle stailattu.

Kirjassa käydään seikkaperäistä selostusta ylläpidosta; mitä etenkin naiset jenkkilässä joutuvat maksaan ja käyttämään aikaa siihen. Tässä tapauksessa ylläpidossa on kyse siitä, mitä kaikkea nainen joutuu tekemään sen eteen, että kelpaa työmarkkinoille tai yleensä on uskottava. Esimerkkinä hän mainitsee hampaat, joiden tuunaus loistavaksi maksoi 20 000 dollaria! Sen verran sädehtivästä hymystä.
Samoin käynteihin kampaajalla pari kertaa viikossa, manikyyreihin, pedikyyreihin, botox-ruiskeisiin, kauneusleikkauksiin, rasvaimuihin jne.
Hurtilla huumorilla hän kertoo purkkirivistöistä, joita kertyy kylpyhuoneen kaappiin. Aina lankeaa ostamaan uutta nuorentavaa naamarasvaa käsittämättömään hintaan, vaikka entisistäkään ei ole ollut apua!
Käsilaukusta oli hyvä esimerkki kun ystävätär osti Pariisin reissulta käytetyn merkkilaukun 3000! dollarilla. Kenkiin ja vaatteisiin yleensä ei tässä kirjassa paneuduttu. Niistä saisikin varmaan oman kirjansa.

Pääosassa oli vanheneminen. Ephron harmitteli sitä, että vanheneminen yritetään jotenkin hymistellen kuitata ihan mukavaksi ajaksi. Jokainen vuosipäivä kuuskymppisten jälkeen tuntuu hänestä pahalta. Aikaa ja rahaa tuohon äsken mainittuun ylläpitoon saa käyttää aina vaan enemmän. Kuolema häälyy aina vain enemmän ympärillä. Läheisiä sairastuu ja kuolee. Ne tuovat elämään omanlaistaan melankoliaa. Positiivinen ajattelu ja aktiivisuus ovat antaneet voimia ja tuoneet tähän hetkeen, mutta kuitenkin: ”Jotkin asiat ovat absoluuttisesti ja ehdottomasti täysin hallitsemattomia”. Ja jokaiselle se hetki tulee, ennemmin tai myöhemmin. Mietityttää miten siihen voi valmistatua. Hän kertoo ystävästään, joka oli suunnitellut hautajaisjärjestelyjä myöten kaikki valmiiksi; tietokoneessa oli tiedostona ”exit” odottamassa, hän oli valmis lähtemään hyvän elämän elettyään.
Kirjailija mietti, mitä omiin hautajaisiinsa toivoisi tarjolle: pikkuruisia voileipiä ja shamppanjaa(hän rakastaa shampanjaa!) Hautajaistunnelmista hän siirtyi miettimään, miten pitäsi elää; säästää pahan päivän varalle vai elää tuhlaillen. Kuinka kauan vielä? -Elää elämää, tätä päivää ja nauttia siitä, kaikesta huolimatta.
 Aivan lopuksi vielä lainaan tuota otsikkoa :”Me emme voi tehdä kaikkea”, armeliaisuutta itselleen suhteessa menneisyyteen, tähän hetkeen ja tulevaan. Meidän ei tarvitse huolehtia kaikesta.

                 Kaikella on aikansa ja aika kaikilla….

Nora Ephron, kirjailija,elokuvakäsikirjoittaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s