Jouluisampaa aina vaan

Kiertelin tänään Jyväskylässä koko päivän. Ei mitään tähellisempää hankittavaa; Mestarin Herkun kalatiskiltä joulukalaa ja meijeriltä juustoja. Kohtaaminen ja lounastaminen opiskelevien äijien ja tyttären kanssa. Leppoisaa menoa kaiken kaikkiaan. Jotain tulee kuitenkin aina ostettua, ihan vaan varulta, jos jollekin tuonkin antais… vaikkei meininki ollut lahjoja hankkia ollenkaan. Varsinaiset ostin jo Paavon ja Liisan kirjakaupasta Saarijärveltä. Raivausintoutuneena voin kuitenkin antaa muille raivattavaa ja tuskailtavaa joulun jälkeen.😉 Hemmetti, unohtui kassillinen kirjoja, joita meinasin divariin tai johonkin kierrätykseen. Seuraavaan reissuun jäivät.

Joka tapauksessa oli mukava kierrellä kauppoja, kun ei ollut mitään pakollista tuskailtavaa. Meininki on ihan leppoisaa. Ei siellä(kaupunnissa) aisti tuskaista ahdistusta ja kiirettä, niin kuin oletin. Johtuuko sellainen tunnelma yleensäkin enemmän itsestä ja omasta mielialasta! Ihminen vie ahdistuksen mukanaan ja luulee sen tulevan ympäristöstä! Leppoisaa joulunalusaikaa.🙂

The big secret in life is that there is no big secret. Whatever your goal, you can get there if you’re willing to work.
Oprah Winfrey

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s