Katse vyötärölle…

Jussi Riekin uusin blogipostaus(tässä linkki) on aika passelia luettavaa jouluähkyn jälkeen (alla lainausta blogista):

Lihavuustilastot puhuvat karua kieltä. FINRISKI 2007 -tutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä normaalipainoisia on enää 34% ja naisista 47%.[1] Voitanee siis rehellisin mielin sanoa, että olemme lihavaa kansaa. Läskistymisen syntipukiksi nimitetään milloin mitäkin tekijötä. Tässä kirjoituksessani nostan esille näistä muutamia ja käsittelen yleisesti aihetta, miksi oikein olemme lihavia?

Yhteenveto
Syyttävä sormi osoittakoon vanhempiamme, kulttuuriamme, yhteiskuntaamme, ruokaamme ja lopulta tietysti itseämme! Olen artikkelissa maininnut vasta muutaman tunnetun vaikuttajan ylipainon taustalta. Jokainen keksii tähän jatkoksi varmasti vielä monta mainitsemisenarvoista tekijää.
Olemme lihavia, koska syömme liikaa? Ehdottomasti. Se, miksi osa meistä syö energiatarpeisiinsa nähden liikaa on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen kysymys. Liikunta, ravinnerikas ruoka ja riittävä yöuni ovat kaikki tekijöitä, jotka pitävät ihmisen tasapainossa kokonaisvaltaisesti. Kaikki artikkelissani mainitut seikat ovat kuitenkin vain pinnallisia vaikuttajia.
Pidän itse todennäköisenä, että lihavuuden taustalla piilee hyvin usein myös itseinho, oman kehon kunnioituksen puute, sekä erilaiset ongelmalliset tuntemukset joiden vuoksi ihminen ruoskii itseään syömällä liikaa roskaa. Psykologisten tekijöiden jahtaaminen tutkimusmentelmin onkin jo hiukan monimutkaisempi tehtävä toteutettavaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä tervettä itserakkauttakin voi harjoitella. Itse aloittaisin tämän prosessin nimenomaan niistä konkreettisista teoista: terveellinen ruoka, liikunta ja riittävä lepo.

Aika hyvin tiivistetty! Ei kannata hirveitä kuikuilla toisten vyötäröitä, koska hoikkuus ei ole itsestäänselvää. Omaa pahaa oloaan voi miettiä, mikä saa mättämään suklaata tms. herkkuja vaikkeivat ne oikeasti edes maistu tai niistä ei osaa nauttia!

Vanha juhlamättöperinne on suotta jäänyt ajoilta, jolloin arkeen ei turhat herkut kuuluneet ja toisaalta silloin vielä liikuttiin luontaisestikin enemmän. Voisikohan yhdessäoloa tai juhlimista mitenkään pelkistää yksinkertaisempiin tarjoiluihin. Sortimentteja ja tyrkyttämistä vähemmän; keskittymista enemmän yhdessäoloon kuin ruokailuihin.

Myönnettäköön, että olen käynyt tavattoman laiskaksi leipomaan ja ehkä haen myös hyväksyntää sille, ettei aina ole välttämättä tarjolla kuin ruisleipää ja voita. Käykäähän kylässä siitä huolimatta! 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s