Kivi kuin sieni, pienen jalan varassa. Painoa vaan rutkasti enemmän. Ihmeellisesti jääkausi aikanaan luontoa muokkasi!
Niskatuki tuli taas tarpeeseen! En malta olla nostamatta ihania vastasyntyneitä vasikoita ahkion (mainio vaihtoehto kantamiselle) kyytiin ja karsinaan. No nyt siitä kärsitään, on pakkolevon paikka. Mutkun, sitkun… olis hommia ja tuntuu pahalta, kun toiset joutuu tekemään töitä minunkin puolesta.
Jospa tämä valitusvirsi auttaisi palautumaan nopeammin.
ooouuummmm… sateleelikin vielä jatkuvasti…. syvään hengitystä…. 1,2,3,4,5….ooouuummm….
Samainen kivi kuin yllä vähän etäämpää kuvattuna. Mustikkametsään ei oteta kameraa mukaan, joten nämä ovat taas surkeita kännyversioita. Toisaalta mustikat ovat tärkeämpiä tähän vuodenaikaan. 🙂
P.S.((Yllättäen huomasin, että tässä Manifest teemassa on erilaisia pohjia valokuvien ja gallerioiden varalle. Joskus tuntuu, ettei näistä ikinä opi ottamaan kaikkea irti.))
eMMä 
Such a beautiful blog – I so wish I could read it! Thank you for visiting and following my blog dear emmä …
Toivottavasti niska paranee pian! Ja jätä vasikoiden nostelu muille!
Jep. Joskus vaan tekee sellaista, mitä ei olisi pakko ja huomaa tehneensä vääriä liikkeitä.
(Oiskohan niskaan apua noista olympialaisten suosikkitarroista!)