Joulukuun aivoituksia

Tämän aamun pähkäilyn aihe löytyi twitteristä @Aivokurkiainen’n kautta.

– Aivot ovat sosiaalinen elin. Ne eivät ole tietokone vaan paremminkin puu, jolla on pyrkimys kasvattaa mahdollisimman paljon oksia. Parasta lannoitetta sille on innostuminen, hän sanoo.

~~~
– Meidän on yritettävä antaa lapsille paremmat mahdollisuudet oppia löytämään sopusointu läheisyyden ja vapauden välillä.Valitettavasti tässä yhteiskunnassa jo lapsille yritetään tarjota mahdollisimman paljon korviketyydytystä.

~ aivotutkija Gerald Hüther

Haastattelu löytyy sivulta Pysy lähellä, lennä kauas

Elämäntilanne, jossa seuraa läheltä vanhenemisen tuomaa kipua, uupumusta, masennusta, epätietoisuutta, pelkoa…
…tuo väkevästi tietoiseksi oman rajallisuuteni. Mitä voin tehdä, kuinka voin helpottaa vierellä kulkijana läheisen tukalaa oloa. Kukaan meistä ei ole kaikkivoipa, kaikkea ei voi ostaa rahalla eikä ajallakaan. Miten omassa hauraudessani voin helpottaa toisen ahdinkoa uupumatta itse. Liika analysoiminen, jossittelu ei johda mihinkään, ymmärtämisen yrittäminen samoin.
Sairaalan sängyn vierellä taitaa parasta olla vain läsnä, kuunnella ja muistaa ettei kaikkea pikku päässään pysty ratkomaan. Ei toisten kuormia tarvitse kantaa, ei omaansakaan. Ne on vain jätettävä taakse ja aloitettava aamu tyhjällä repulla ja etsittävä analyysin ja syyttelyn sijasta iloa. Jossain sitä luuraa vaikka ei uutisista aina uskoisikaan.

image

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s