Paras ikä?

Olen lukenut hissukseen Richard Taylorin kirjan Alzheimerin kanssa.(linkki esittelyyn) Hän sai diagnoosin 56-vuotiaana. Kirjaa oli todella rankkaa lukea, koska Taylor tilittää siinä omia kokemuksiaan sairaudesta ja sen vaikutuksista omaan ja läheisten elämään.

Sairastunut kärsii hoitajilleen aiheuttamasta ahdistuksesta, mutta toisaalta myös siitä, että hänestä ihmisenä puhutaan ohi, aivan kuin hän ei olisi lainkaan läsnä. Muistin heikkeneminen ahdistaa ja pelottaa, kunnes sitä ei enää tajua…

Vaikka menisi suht hyvin, takaraivossa nakuttaa kuoleman ja sitä pahempana vielä sairastumisen pelko. Ahdistaa oma pärjääminen; olenko taakka, onko minulla mitään arvoa?
Nykyään pidetään pelon kustannuksella yllä huikeita bisneksiä; tarjotaan kaikenlaista hyvää ja kaunista. Mainonta ja ristiriitaisen tiedon välittäminen aiheutta ihmisissä ahdistusta.
Kaikenlainen pelko estää nauttimasta elämästä. Jokaisen pitää omalla kohdallaan valita ruokkiiko lisää pelkoaan vai rohkeutta uskaltaa elää rikasta elämää.

Mikä on paras ikä? Me odotamme sitä koko elämämme ajan. Kolmenkympin kriisissä sitä jo miettii, että se on takanapäin. Kaikki on ohi! Kriisejä kuitenkin tulee aina tietyin väliajoin, mutta Aina uudestaan elämänilo palaa ja sitä kokee elävänsä parasta aikaa just nyt!

Mainokset

Hoarders, ohjelma hamstraajista

Jäin eilen illalla katsomaan uutta sarjaa neloselta ja sain taas paljon ajateltavaa.
4D: Himohamstraajat (4D: Hoarders)(Ohjelman esittelyyn)

Sarjan jokaisessa jaksossa tavataan kaksi ihmistä, jotka keräilevät tavaraa niin pakonomaisesti, että heidän elämänsä ja asuntonsa alkavat olla lähellä katastrofia. Asiantuntijat yrittävät auttaa himohamstraajia löytämään tasapainon elämäänsä. Amerikkalainen dokumenttisarja.

Ohjelmassa olevat henkilöt olivat intohimoisia ostajia, joten tavaraa tuli aina vaan lisää. Huoneissa oli vain pienet polut, missä kulkea ja mitään ei hannottu laittaa pois. Perhe kärsi hamstraajan hankkimasta tavarasta. Ihmeen pitkään olivat sietäneet!

-Kyniä on kertynyt ja korvistaan luopuneita muumimukeja muutama(olisivat muuten arvokkaita, jos ois korvat tallella!)

Miten helposti huomaa toisten vikoja ja epämääräisen tavaran keräämistä, omia tapojaan ei ilmeisesti tajua. Roinalaatikko(=epämääräistä ja tarpeellista sälää) pitää olla, mutta joku raja niilläkin. Aikanaan kudoin mattoja ja tein enemmänkin käsitöitä. Vanhoja vaatteita odottaa leikkaamista matonkuteiksi, lankoja kangaspuihin, kangastilkkuja- ja paloja ompeluun. Ihan ok, jos niitä joskus pystyisi tekemään. Nyt ne vievät tilaa kaapeissa. Nämä ovat niitä omia keräilyjä. Ostelun kanssa olen mielestäni pysynyt aisoissa. ;-)(omasta mielestäni)
Maatiloilla on aittoja ja muitakin ulkotiloja. Ne toimivat eräänlaisina magneetteina, jonne on hyvä muidenkin roudata vanhaa tavaraa. Vanhemmalla sukupolvella on vielä kokemukset pula-ajoista, jolloin kaikki piti säästää. Ymmärtää paremmin sen, että lehtiä ei juuri mitään viedäkään kierrätykseen ja roska-autoon menevä tavara kauhistuttaa. Tässä asiassa aionkin paneutua omaan rooliini hamstrauksessa, enkä syyttele muita!

Mietin kauppojen kausituotteiden ohi kulkiessa, mihin kaikki edelliset ruukunsuojukset, monenlaiset lyhdyt ja muut vastaavat sisustustuotteet kasautuvat. Niitä on myynnissä niin valtavia määriä, että jonkun on ostettava uudet ja trendikkäämmät joka vuosi tai jopa vuodenaika! Onneksi olen oppinut ohittamaan ne aika hyvin… ehkä sitten, kun niitä saa puoleen hintaan tai jopa sen alle, joulun jälkeen lyhtyjä ja valoja ja muita koristeita…ja taas kertyy kamaa.

Sarjassa oleva asiantuntija hienovaraisesti sanoikin ”Hoarder”ille, että kierrätys on hyvä juttu, mutta raja manian puolelle on veteen piirretty. Ohjelman mallihuushollit ovat aika kauheita, mutta miettimään se laittoi omia tapojani keräillä ja säilyttää. Kuka haluaa elää kaatopaikalla.

Luuletko olevasi terve? Sinua ei ole tutkittu tarpeeksi…

Olen lukenut hämmennyksen vallassa kirjaa Pharmageddon -Näin sairausteollisuus tekee meistä kipeitä.

Siinä kritisoidaan voimakkaasti kaikenlaista liiallista tutkimista ja lääkkeiden määräämistä ennaltaehkäisevästi(=varulta). Kirjoittajilla on vahva näkemys siitä, että kaikessa on kyse rahasta. Lääketehtaat syytävät kalliita lääkkeitä ja käyttävät enemmän rahaa markkinointiin kuin tukimukseen.
Meitä ihmisiä pelotellaan sairastumisella ja tutkitaan joukkotarkastuksissa, josko jotain löytyisi.

Terve ei todellakaan ole, muuta kuin ihminen, jota ei ole riittävästi tutkittu.

Turhat röntgenkuvat  ja tutkimukset saattavat herkistää entisestään sairastumisille.

Lukiessa tulee tunne, että mainostulva saa meidät epäilemään ja etsimään oireita ja vähintäänkin ahdistumaan. Terve onkin luuloterve ja sairas saa vahvistusta epäilyilleen. Suomessa on lääkäreiden määrä lisääntynyt lähes kymmenkertaiseksi viidessäkymmenessä vuodessa ja silti jonotetaan. Lisäksi nykyään terveydenhoitajatkin hoitavat osaa vastaanotoista. Lääkkeiden korvaukset ovat lisääntyneet parissakymmenessä vuodessa reilun 10 miljoonaa ja olivat vuonna 2007 35,1 miljoonaa. Tässä en halua syyllistää meitä lääkkeiden käyttäjiä, vaan miettimään miksi tähän on tultu ja onko kaikki tarpeen. Monista lääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä; joidenkin sivuvaikutuksiin pitää ottaa toisia lääkkeitä.

Minkä ihmeen takia meidän keski-ikäistenkin pitää puhua vain sairauksista ja lääkkeistä. Eikö sitä vain voisi hyväksyä, että ihmisen elimistöllä on oma aikansa ja the End. Elettäisiin omien sen hetkisten voimavarojen mukaan! Ei aina valitettaisikaan, miten vähän saa aikaan, kun on tuota kremppaa siellä sun täällä (tunnistan tästä myös itseni). Onko aina kysyttävä tavatessa, miten olet voinut? Eihän sitä mitään tohtoreita olla kierroksella lasaretissa!  Elämällä täytyy olla jokin muu tarkoitus! Olemme sentään saaneet kaikenlaista apua koneista(jos ne toimii 😉 Eikä tarvitse enää raataa otsa hiessä elääkseen. Paineet taitavatkin olla enemmän henkistä raadantaa. Kokeillaanko, miten toimii se ettei kysellä vaivoista? Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kukaan saisi valittaa, jos siltä tuntuu! Olen vain liki 30 vuotta saanut esimerkiksi kaupassa vastailla kysymykseen, miten siellä teillä vanhat jakselee? (-Jakselee niin ja näin…) Ehkä se on sitä keskustelukulttuuria ja suomalaista small talk’ia…

Mietitään mitä muuta elämä voisi tarjota…..Kesä, mutta kelit heittäytyivät epävakaisiksi. Jonkinlainen muistikuva siitä, että näin juhannuksen alla aina on 😦

Aivan uskomatonta, että näin varhain on jo tatteja. Nämä vaikuttivat herkkutateilta, isompien pinta vaan on vähän kuivahtanut ja halkeillut veikeille kuvioille . Kasvoivat ihan tien reunassa joten saivat jäädä sinne. Hmmm…oliskohan mentävä metsään, kun sade lakkaa…

Eläkkeelle?

…minäkö!  Kyllä pikkuisen pistää ajatuksissa vastaan. Saattaa laittaa tuolla paperien käsittelypuolellakin.  Kaikenlaisiin hakupapereihin  sitä  paneutuukin ihminen  parhaassa iässään. Siitä huolimatta katse eteenpäin ja valoon, niin varjot haalistuu.

Orvokkeja tummine silmineen ylempänä ja alla kovaa koivua odottamassa sorvausta.

Voi mitä ajatusten hullunmyllyä on miettiä omia vaivojaan ja miten niitä parhaiten kuvailisi eläkkeestä päättäville, kun samaan aikaan ego pyrkii nostamaan päätä pystyyn ja elämään niinkuin ei mitään vaivaa ja vikaa olisikaaan.  Elämä on…

Viisikymmentä vuotta nuori :)

Sain otsikon mukaiset onnittelut eräässä kortissa 🙂
Sunnuntain Keskisuomalaisessa oli haastattelu Eeva-Leena Vaahtiosta. Etusivulle oli heitetty otsikko: ”Viisikymppiset ovat nykyajan nuoria aikuisia”, sisäsivulla otsikoitiin: ”Hyvästi vanhuus.” Juttu kolahti ja aloin pyöritellä asiaa mielessäni.
Kuuklettamalla löysin hänestä tietoa enemmänkin. Ihmettelin, etten muistanut hänen nimeään, mutta tajusin tulleeni nyt varsinaiseen kohderyhmään kirjalle ”Tsemppiä viisikymppiset”http://www.bookplus.fi/kirjat/vaahtio,_eeva-leena/tsemppiä,_viisikymppiset!-7582919

Kirja oli vielä sopivasti julkaistu syntymäpäivänäni!
Vaahtion mukaan vanhuus on rooli, jonka monet viisikymmenvuotiaat ottavat. Sen taakse on helppo piiloutua. Vanhan ihmisen roolin omaksuminen on hänen mielestään elämän heittämistä hukkaan! Pitäisikin ajatella että viisikymmenvuotiaana on kymmenen vuotta edellä neljäkymmenvuotiasta. Eli olen kymmenen vuotta kypsempi nyt 🙂 (enkä ilmeisesti ylikypsä).
Olen jo aiemmin käsitellyt vanhenemisen kielteisiä puolia täällä.
Eeva-Leena Vaahtio kääntää kolikon valoisampaa puolta; ajattelemaan optimistisemmin ikääntymisään ja unohtamaan aikanaan lanseeratun elämänkaari-ajattelun. Sen mukaan olisin nyt menossa yhtä pitkää alamäkeä kohti vanhuutta.
Hahaa :D…nuorethan ovat minun tuskaillessa tulevaisuuttani sanoneet, että voin tehdä mitä haluan. Ehkä olen liikaa kaavoihini kangistunut ja ottanut, en niinkään vanhan, vaan vaivaisen valittajan roolin. Tämä karjatilalla työskentely on aikanaan ollut niin luonteva valinta, enkä osaa itselleni muuta työtä hahmottaa. Täytyy märehtiä asiaa edelleen…
Kukapa tietää, ehkä vielä kuntoudunkin työkykyiseksi aiempiin töihini 🙂 (-ehkä siksi en osaa muuta vaihtoehtoa ajatellakaan…)
Vaahtion viesti viisikymppisille :”Katse eteenpäin ja itseluottamusta” (Tämä passaantuu ihan kaiken ikäisille!)