Ikäkriisejä

image

Tietyt ikävuodet toimivat monella kynnyksenä uuteen. Aleksandra Salmelan 27 ”Eli kuolema tekee taiteilijan”
romaanissa puidaan kohtalokasta 27 vuoden ikää ja suomalaista maalaiselämää hippihenkisessä perheessä, jonka saunakamariin Angie muuttaa asumaan. Välillä loikataan taphtumiin päähenkilön opiskelukaupunkiin Prahaan ja kotikaupunkiin Bratislavaan.
Lukeminen oli aluksi hankalaa erilaisten printtien ja kertojien (mm. auto, kissa, pehmolelu) takia, mutta vauhtiin päästyäni nautin kerronnasta.

image

Oman ikäkriisini taisin kokea 35-vuotiaana; tunsin itseni vanhaksi! Sen jälkeen ei ikääntyminen  ole enää haitannut, vaan uteliaisuus ja elämänjano ja -ilo on vain lisääntynyt. Nuoruuden idealismin tilalle on tullut kyseenalaistaminen. Enää ei ole pakko olla oikeassa ja takkiakin voi joskus kääntää.

4 kuukautta ja kaksitoista kirjaa ei ehkä riitä vauhdiksi, mutta tarkoitushan on edes lukea enemmän kuin moneen vuoteen. TV:lta, kännykältä ja läppäriltä aikaa uusiin kirjoihin ja kirjailijoihin tutustumiseen.

Kätilö

image

Olen kaikessa lukemisessani vähän jälkijunassa. Katja Ketun Kätilön ostin pokkarina. Huikean hienoa kerrontaa rankasta ajasta. Nyt alkaa olla sodasta niin kauan, että siitä kerrotaan aiemmin vaiettuja, rankkoja tapahtumia. Miten ihmiset ovatkaan selvinneet kaikesta kokemastaan! Ei ole ihme, että niistä on vaiettu.

Värikkäästä kielestä lainaus kirjan loppupäästä.

image

Tahti lukemisessa on hidastunut. Rankan sisällön sulattamiseen tarvitsee aikaa ennen uuden kirjan aloittamista. Väkevästi kuvatut henkilöt tulevat uniini.

Tietämättömyys

Milan Kundera Tietämättömyys
Milan Kundera Tietämättömyys

Praha ja sen historiaan ja kulttuuriin hipaisu matkan takia sai tarttumaan Milan Kunderan romaaniin Tietämättömyys ( L’ignorance, ilmestynyt 2000). Siinä kerrotaan Kevään -68  jälkeen muutaman maasta paenneen elämästä, odysseiasta, kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen Kotiinpaluusta. Olin lukenut tämän aiemminkin, mutta nyt se avautui ihan eri tavalla kuin 12 vuotta sitten. Paluu ei olekaan niin helppoa, eihän se koskaan ole. Tapaamatta kuluneet vuosikymmenet ovat muuttaneet ihmistä, mutta odotamme heidän olevan samoja kuin ennen. Olemme kiinnostuneet vain omasta elämästämme, omasta kärsimyksestämme ja kuinka vaikeaa on ollutkaan! Odotettu kohtaaminen nostaa pintaan vanhoja kaunoja. Jotkut palaavat jäädäkseen, toiset kokevat elämänsä olevan siellä, missä viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat emigrantteina olleet.

Elämä muuttaa meitä eri suuntiin ihan pysyessä oman maan kamarallakin. Toisten kanssa tapaaminen pitkän ajan jälkeen on luontevaa, vuodet väliltä pyyhkiytyvät pois ja jotkut tuntuvat kovin vierailta. Niinhän sen pitääkin mennä. Olisi aika ankeaa, jos ikä ei olisi tuonut omaa särmäänsä ihmiseen. Meillä ei ole kukaan järjestänyt luokkakokouksia, joten kokemuksia niistä kymmenien vuosien jälkeen ei ole. Lähtisinkö, jos järjestettäisiin? Epäilen. mukavampi on tavata ihmisiä vähemmän kerralla.

Kuvittelen mikä tunne valtaa kaksi ihmistä, kun he tapaavat toisensa vuosien jälkeen. He ovat aikoinaan seurustelleet ja luulevat siis, että yhteinen kokemus ja yhteiset muistot yhdistävät heidät. Yhteiset muistot? Siitä alkaa väärinkäsitys: ei heillä ole yhteisiä muistoja; molemmilla on menneisyydestä tallella pari pientä tilannetta, mutta kummallakin on omansa; heidän muistonsa eivät muistuta toisiaan; ne eivät kohtaa; niiden määrääkään ei voi verrata: toinen muistaa toisesta enemmän kuin toinen; ensinnäkin siksi että muistamisen kyky vaihtelee eri yksilöillä (minkä selityksen vielä molemmat voisivat hyväksyä), mutta toienen syy (kiusallisempi tunnustaa) on se, että he eivät olleet toisilleen yhtä tärkeitä.
Milan Kundera

Prahan Kalmisto

Tilasin Umberto Econ Prahan kalmiston matkakirjojen kanssa samassa paketissa. Nimestä huolimatta kirja ei kerro mitään Prahasta, vaan se tulee vanhalla Juutalaisten hautausmaalla tapahtuneesta kohtaamisesta laaditusta asiakirjasta.

image

Kirjan päähenkilö Simonini on Piemontelainen väärennöksiin erikoistunut notaari, joka joutuu toimeenpanojensa seurauksena muuttamaan Pariisiin. Kerronnassa eletään 1800-luvun loppua, kun sosialismi ja antisemitismi nostavat päätään. Tasavaltalaiset ja kuningasmieliset ottavat yhteen. Simoninillä on taustalla sormensa pelissä moniin tapahtumiin. Aika haipakkaa mennään jo silloisillakin julkaisumenetelmillä!

image

Kirja peilaa hyvin tähän aikaan.Valitettavasti antisemitismi ja muut ääri-ilmiöt ovat jälleen pinnalla. Salaliittoteorioita pähkäillään ja nähdään sielläkin missä niitä ei ole.

Kirja sai tajuamaan, miten ohjailtavissa me olemme. Sopivasti ujuttamalla valheita ne alkavat tuntumaan tosilta. Ajatuksia herättävää luettavaa.

Henkilöiden vyörytys hidasti välillä lukemista, mutta historiallisten henkilöiden ja tapahtumien nivoutuminen piti lukijan otteessaan.

image

Ajanmukausta kuvitusta.

Matkakirjoja

image

Monen vuoden kotona lomailun jälkeen tuntuu, että nyt on tehtävä irtiotto ja lähdettävä matkalle. Kohteeksi valikoitui Praha, joka on vain parin tunnin lentomatkan pässä Helsingistä.

Matkanteon tärkeä osa on suunnittelu.  Bookyn sivulla praha-haku toi ensimmäiseksi Umberto Econ Prahan kalmistot. Sen laitoin tilaukseen(…siitä myöhemmin…). Matkaoppaista löytyi tuliterä Antti Helinin Mondo matkaopas Praha(hiljan päivitetty) ja Otavalta uusittu kartta/opas. . Linkki Mondolehden Praha-artikkeliin http://www.mondo.fi/tsekki/uusi-praha
Mondon oppaat ovat  suomalaisten matkailutoimittajien tai kohteessa asuvien tekemiä.
Prahan opastakin sai lukea kuin hyvää romaania. Muutaman päivän lomalla ei ole paljon aikaa kierrellä, joten perehtyminen etukäteen auttaa suuntaamaan muutamaan valittuun kohteeseen ja heittäytymään  kaupungin historiaan ja tunnelmaan.
Matkan odotus on iloa tulevasta matkasta.

image

Helmikuu lopuillaan ja Jää pöydällä

Viikko 9 on jo menossa. Veroilmoitus on laitettu eteenpäin ja nyt pääsee siivoamaan toimistohuonetta tilinpäätöksen paperihässäkältä.
JÄÄ

Sain äsken luettua Ulla-Lena Lundbergin romaanin Jää. Nuori pappi menee perheineen syrjäiseen saaristolaiskuntaan kirkkoherran sijaisuutta hoitamaan. Kirjassa käsitellään hienovaraisesti ihmisten elämää ja uskoa. Lukeminen herätti pohtimaan omaakin arvomaailmaani ja välillä turhankin skeptistä maailmankatsomusta. Miten herkästi ryhdynkään tuomaroimaan toisia ihmisiä heidän vakaumuksiensa perusteella. Kirjan papilla, Petterillä oli hyvin armahtavainen käsitys ihmisistä. Herätystä kaipaava aktiiviseurakuntalainen Adele olisi halunnut hänen ravistavan ihmisiä henkilökohtaiseen ratkaisuun, koska ”ihmisten penseys on hirmuinen.”
Papin ihanteena on kuitenkin:papin ajatuksia__Jää ”Hän ei toivo paluuta kirkkokuriin ja kieltäytyy ryhtymästä uskontopoliisiksi, jolla on tuomitessaan Jumala kielellään.”
Siinäpä on pohdittavaa tämänkin ajan uskonnollisiin virtauksiin. Puhutteleva kirja, enkä säästynyt kyyneleiltäkään.

Helena Kajanderin suunnittelema kirjan kansi on lukemaan houkuttelevan kaunis. Takakannen teksitistä vähän vielä valotusta sisältöön:
Takakannen sanomaa

Ruuneperin päivää

Näin M.A.Numminen Saarijärven Paavon äärellä:

Täällä ollaan hyvin ruuneperihenkisiä, koska päivänsankari ylioppilasnuorukaisena toimi kotiopettajana Saarijärvellä.
Minun Runebergin päivääni kuuluu kotitekoiset ruuneperintortut. Kulttuuririentoihin olen liian laiska lähtemään. Ehkä sitten joskus elakkeella sitkun joskun…

***************************************************
*************************
Ruuneperistä lukemattomiin kirjoihin vol.4

Olen parin viikon ajan lukenutHarri Tapperin elämästä 1946-49 kertovaa kirjaa Tulva. Paikkakuntalaisena tekstissä vilisee minulle tuttuja talojen nimiä ja ihmisiä. Asiat on usein sanottu hyvin lyhkäsesti muutamalla rivillä ja sitten mennään taas. Lukeminen on sen takia kestänytkin normaalia kauemmin, koska elämänkerrallisessa kirjassa ei ole mitään selkeää juonta, vaan siellä poukkoillaan paikasta ja henkilöstä toiseen. Kieli on rikasta ja sujuvasti teksissä vilahtelee murteellisia sanoja. Tekee mieli lukea aiemmat kaksi Tapperin veljesten lapsuudesta kertovat kirjat.

Tulva

50 kirjaa vuodessa haasteen kirjat kokoan tälle sivulle.

Alekirjojen kimpussa

kuusimenninkäinen

Sokkarin lehtipisteessä oli muutama pöytä alekirjoja, jossa retkahdin pariin kirjaan. (tavaranhankinnanlopettamisenvastareaktio!) Mukaan tarttui C.J. Sansomin Luostarin varjot, joka kertoo 1500-luvun reformaation leviämisestä Englantiin ja miten Henrik VIII kovalla kädellä lakkauttaa luostareita. Koukuttava historiallinen dekkari, joka sai taas muistamaan miten uskonnon varjolla hallistijat ovat alistaneet kansalaisia.
Kirjassa pohjataan todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Luostareiden elämää ei todellakaan romantisoida ja ihmisten häikäilemättömyyttä kuvataan molemmin puolin. Koukuttava historiallinen dekkari, joka sai taas muistamaan miten uskonnon varjolla säädetyillä laeilla hallistijat ovat alistaneet kansalaisia.

Tässä linkki kirjan esittelyyn.
Luostarin varjot

Tuli sellainen olo, että blogin kirjoittaminen kännykällä saa tästedes jäädä tekemättä. Kuvia sillä on helppo lähettää, mutta vähänkin enemmän tekstiä kannattaa jättää kunnon näppäimistön tallennettavaksi! Eilisiltaiseta satuilusta osa hukkui jonnekin, joten aattelin tällä kertaa jättää sepitykset vähemmälle. Tämä ei ole kirjablogi, joten en enempää kerro kirjan juonesta ja henkilöistä jatkossakaan. Mieluiten heitän muutamia lauseita siitä, mitä lukeminen minussa on herättänyt. Hyviä kirjablogeja on netti pullollaan ja niissä kirjoitetaan juuri julkaistusta kirjoista.

Päätös kirjojen lukemisen lisäämisestä TV:n ja huolettoman nettisurffailun kustannuksella on tehnyt terää. Uusi kirja on taas tulilla ja vuodenvaihteen reilun kuukauden tiuhaan uusiutunut migreeni on hellittänyt! Kaularanka rutisee ja muistuttaa olemassaolostaan, muttei ole laukaissut ikäviä päänsärkyjä. Löysin monot muuton jäljiltä, nyt metsästämään suksia ja sauvoja. Valo lisääntyy ja antaa voimia.