111113

Kamerakaamosessa

Tiptatiptaptipetipetiptap…ei varmaan tarvitse rytmittää sanoiksi. TV päällä ja tuon kuultuani löytyi kaukosäädin äkkiä ja ruutu pimeni välittömästi. Olin juuri katsonut digiboxilta eileniltaista siltaa, kontrasti oli aika huikea. Nelosella ainakin syksymmällä oli ärsyttäviä siirtymiä mainoksiin malliin ”kohta lisää draamaa”… äh… tiedän miten mainostaminen ylläpitää mediaa, mutta silti en voi olla ärsyyntymättä marraskuisista joulurallatteluista.

Ihana marraskuu

Kaamoksen aurinko kailottaa tulen hehkussa.
Kaamoksen aurinko kailottaa tulen hehkussa.

Marraskuu tuntuu olevan kampanjointiaikaa. Miehet kasvattavat movembereitään, Varpu Tavi kehoittaa tykkäämään itsestään. Ihmiset menevät ruokavalioissaan äärimmäisyyksiin ja retkahduksissa syyllistävät itsensä. Toisaalta saattaa reippaasti ylipainoinen hokea mantraa itsensä hyväksymisessä, mutta kuitenkin kokea sen rassaavan terveyttään. Onkohan painoindeksit vedetty himpun liian kireälle, kun kuitenkin lievästi ylipainoiset ovat tutkimusten mukaan terveitä!

Matalimmillaan kuolleisuus on niiden ihmisten parissa, joiden BMI on 25–30.

uutisoi Lääkärilehti alkuvuodesta

Varpu tuolla yllämainitussa blogikirjoituksessaan kehottaa myös hyväksymään toisten äärimmäinen yli- ja alipaino, koska usein ne aiheutuvat sairauksista. Pientä säätöä omassa hyvinvoinnissa on helpompi tehdä. Ollaan armeliaita itsellemme ja toisille.

Vielä yksi Phosterilla tehty juliste näin marraskuun alkuun.

Pimeä hiipii jo varhain ja taskulamppu on otettava avuksi metsän läpi kulkiessa. Kuvassa on kiviä kuusen juurella.
Pimeä hiipii jo varhain ja taskulamppu on otettava avuksi metsän läpi kulkiessa. Kuvassa on kiviä kuusen juurella.

Tämäkö syksyä!

image

♡kuva

Hemmetti. Olin vapaalla tänään ja varannut koko kauniin päivän siivoamista varten. Aurinko heitteli säihkeitään tupaan, joten ei ollut valon paljastaman villakoirapaljouden nähtyäni kanttia lähteä ulos hommiin vaan siivoilin suunnitellun mukaan. 

Myöhään iltapäivällä kävin hakemassa postin rannan kautta ja ihastelin lempeää säätä ja kaunista luontoa. Kieltämättä mukavalta tuntui tuoda päivän aikana tuulettuneet matot siivottuun tupaan. Pyykkikin kuivui pihalla.

Tämä on vissiin sitä ilmastonmuutosta. Lokakuussa toistakymmentä astetta lämmintä.

♡kuva
Ihan pieni sieni, puolitoista senttiä korkea, näytti ensin puolukalta. Testailin samalla uuden kännyn lähikuvalaatua. (Galaxi Xcover)

Voimaton olo

Image

Niskajummijammimigreeni yms. joutavaa rajoittavaa on saanut taas miettimään, olisikohan palauduttava tiukemmalle ruokavaliolle ja jätettävä sokeriherkut syömättä(leipomatta myös!) Jossain vaiheessa ylitsevuotava keskustelu karppauksesta sai tympääntymään kaikenlaiseen dieettikouhkailuun. Samalla kuitenkin unohtui bloggilun alussa suosimani hiilihydraattitietoisen (HHT) ruokavalion edut. Kiireiseen aikaan (koko kevät-kesä ja syksy) heittäytyy hyvin helposti leipälinjalle ruokailussa ja välipalaksi kiireessä kaivetaan jäätelöä pakastimesta tai suklaata kaapin perukoilta. Pöh 😦

Tänään oli aivan valloittava Lassi Keskisuomalaisen sarjakuvasivulla. Vapaa-aikaakin me aikuiset ihmiset mittaamme erilaisilla tavoitteilla. Jokohan olisi leikin aika ! \o/

Image

Aiemmat postaukset : Nautiskelijan ruokavalio ja Hyvin syöntiä

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lauantaiaamua

image

Intiaanikesästä ei tietoakaan. Ei vielä NYT ole aika kääntyä sisälle mäyräilemään. Paljon puuhaa pihallakin, mutta varpaita palelee, joten tuleen tuijottelusta lämpöä ja voimaa päivään. Ruoka uuniin muhimaan ja ulos!