Voima kanssamme

Olen viime päivinä lukenut hienoja blogipostauksia. Tänään kolahti
Kukka Laakson postaus ”Rakkaus vs välinpitämättömyys.”
.

Ajatuksia herättävä kirjoitus. Käykää lukemassa!
Kuinka helposti paljon puhuttu ”itsensä hyväksyminen” onkin itsensä väheksymistä eikä rakastamista. Tuleeko alitettua rima tai asetettua jo varulta se hyvin matalalle!(taustalla kuuluu korkeushyppyä yms. MM-kisaselostusta)

Omat krempat rajoittavat tekemisiä ja kohta ei uskalla haastaa itseään muuhun kuin sinnittelemään päivän kerrallaan. Helkkarin usein selitän muillekin(=kaikille kuulolla oleville) saamattomuuttani: kun on tuo kaularanka, migreeni, polvi, olkapää… Hehh, tuli mieleen lastenlaulu ’pää, olkapää,peppu, polvet, varpaat…’ 😀

Kun olen vain… itsensä hyväksyminen ei todellakaan ole itsensä rakastamista.


Haasteita ja tekemistä miettimään, nyt!

Liikkeen äärellä jo aiemminkin täällä.

Mainokset

Piikkityyny ja -matto & lepoa | marra’s day

 

Vähän lipsahti väärälle sivulle tämä postaus :
http://enemman.wordpress.com/2013/04/23/piikkityyny-ja-matto-ja-lepo/

Lehmien hoitotilanteissa kaularankaoireet pahenevat. Lepo piikkimatolla toivottavasti pistää nesteet kiertoon ja helpottaa oloa.

Pitäisi malttaa olla temuamatta eläinten kiinni pitämisessä hoitotilanteissa.

Yritän keskittyä *jälleen kerran* oleelliseen ja jättää turhanpäiväiset päivittelyt tekemättä ja kokea verkkoa harvemmin. Todellisessa elämässä kaikki on käsin kosketeltavaa (ladon hirsiseinää myöten); kaikkea ei kannata tehdä virtuaalisesti.

Se on täällä nyt, kevät sateineen ja auringonpaisteineen! Hyvää kevättä.

Pai hiukan yksinäisenä…

…siivousapua antaa konttorissa.

Pölyä kertyy koneiden taakse! Yritän kesyttää tätä pentueen arinta kaveria. Eilen lähti sisko uuteen kotiin ja velipojat jo aiemmin. Alkuun perehdytään työpöydän salaisuuksiin.


Löysin Härmässä jonkun lehden pääkirjoituksessa jutun FlyLady -sivustosta. Kotiin tullessa otin vinkkejä käyttöön ja hitto! Ne toimii. Tällaiselle herkästi TOS-oireissa hyytyvälle tekee hyvää, kun pienilläkin hommilla saa näkyvää jälkeä. Suursiivouksiin en kykene.Ainakaan vielä 😛

Kuntoutuksen jälkeen mielessä

Kuntoutuksen jälkeen niska kipeytyi; tuli tehtyä joitain liikkeitä liikaakin. Tärkein on tietysti, että uusia liikkeitä jää mieleen ja niiden tekeminen rutinoituu. Olin hyvin vastahankainen etukäteen koko kuntoutusta kohtaan. Julkisuudessa on paljon kritisoitu sitä, miten paljon se tulee yhteiskunnalle maksamaan. Oman kokemuksen jälkeen olen sitä ainakin kannattamassa, jos se parantaa kävijöiden pärjäämistä töissä ja elämässä. Jokaisen vaan pitäisi ottaa oppi vastaan ja muuttaa elämäntapojaan parempaan. Nykyän korostetaan liikaakin miten paljon eri sairaudet tulevat maksamaan ja syövät verorahoja. Kuitenkin suurimmassa osassa sairauksia on tärkeää jokaisen oma panos. Ei kaikesta voi syyttää ulkoisia tekijöitä. Fyysinen ja henkinen preppaaminen oli hyvä juttu. Ruokavalio-ohjeet olivat sydänliiton ja sitä kautta margariiniteollisuuden kustantamia, joten niissä kaipaisi tuuletusta. Edelleen kehotetaan valitsemaan kevyttuotteita, joissa usein on lisäaineilla ja sokereilla(maissitärkkelyksellä tms) korvattu rasvan osuus. Teollisesti kovetettujen transrasvojen ja luontaisten tyydyttyneiden rasvojen välille on vedetty joskus yhtäläisyysmerkki, jota tuntuu olevan vaikea virallisesti purkaa. Jussi Kuusela paransi itsensä syömälläjaTommin tarina.
Näitä tuloksia saa lukea jatkuvasti. Ihmiset joutuvat toimimaan omina koekaniineinaan. Kaikki eivät tarvitse yhtä tiukkaa ruokavaliota, mutta monelle siitä on ollut apua. Tästä olen vaahdonnut jo aiemmin 😀 Hyvän ruoan puolesta

Jotain uutta…

..tai taitaa olla vanhaa. Lihaksia nimittäin! Kaikkihan sen tietää, miten käy, kun oikein hapoille menee. Kuntotesteissä on tarkoituskin ottaa kaikki irti. Hienoa on huomata, kun kipeytyneitä koipiaan vähän rääkkää lisää, niin pystyy taas nousemaan portaita ylös ja alas!
Täällä ”verkkaillaan” ja reenataan 😀 ja opitaan paljon pohojalaasta murretta ja sanoja.

Mielenkiintoista nähdä saako tällaisen alkusykäyksen jälkeen voimia jatkaa reenaamista kotiin palattua, vai palaako takaisin entiseen hyötyliikuntamalliin. Paskaniskalle se ei nimittäin riitä. Tietty täällä niska kipeytyy, mutta tajuaa samalla miten hyviä sitä tukevia lihaksia saa voimistettua. Väkipakolla ei tainnoksiin asti pyritä harjoittelemaan, mutta kuitenkin varovasti jokaisen omia rajoja testaten.

Muutos
Tällainen aihe oli psykologin luennolla. Siihen vissiin perustuu tällainen kahden viikon aloitusjakso, että alkaa jo oppia säännölliseen liikkumiseen ja oppii oikeita tekniikoita.(Oppii myös hyvinsyömään!)
Ohjelma on sopivan tiukka ettei ehdi liikoja haahuilla. Muutosta vaaditaan sitten kotiin palatessa, että osaa jatkaa itselle passelilla tyylillä. Jää nähtäväksi…

Reviirin laajennusta

Veljekset lähtivät uuteen kotiin ja Pai ja Mulan rohkaistuivat eilen ikkunalaudalle ja sieltä ulos. Eilen vielä pelotti olla pihalla, mutta tänään on nurmikolla jo muutamat kiihdytysjuoksut tehty.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

…Mitäs siinä kuvaat, tuumaa Meisseli !!!

Kuntoutuksesta
Huomenna menen pariksi viikoksi kuntoutukseen ja eMMä jää lomalle. Saas nähä, mitä jutun aihetta reissun jälkeen 😉

20 reissua OMT-fysioterapiaa ovat tehneet tehtävänsä. Ehkä se taannoinen kahden kuukauden Triptyl-kuurikin auttoi. Olen toiveikas, että pystyisin palaamaan töihin, sillä uuden alan opiskelu ei innosta .
Käden puutuminen ei juuri ole muuttunut, joten TOS-oireet jatkuvat, mutta ilmeisesti välilevyvaiva on helpottanut. Kaularangan kallistelut eivät aiheuta sähköiskuja ja kramppeja entiseen malliin. Tuo TOS-oireilu on pirullista. Siinä käsien pitäminen koholla(vaikka vain kyynärpäistä taittaen=hartiat alhaalla) saa aikaan voimattomuutta. Liekö tämä jotain autonomisesta hermostosta johtuvaa, mutta mokoma pieni ponnistus; pyykin laittaminen kuivumaan, tiskaaminen, ruuanlaittaminen… saavat koko kropan hyytymään. Toivottavasti tähän saa apua. Sillä mielellä kuntoa testauttamaan ja saamaan vinkkejä miten eteenpäin.

Terve sielu vaikka kroppa rutisee

Terveydeksi
Jos on kovia fyysisiä kipuja, syvästi masentunut tai sopivasti kipulääketokkurassa, häviää elämänhalu ja millään ei ole juuri väliä. Jotain tehtäviä hoitaa rutiinilla, mutta ei jaksa etsiä hyvyyttä ja kauneutta ympäriltään. Ikävät asiat ja masentavat ihmiset tuntuvat täyttävän mielen syöverit ja kaikki vituttaa. Ihmiset kaikkoavat ympäriltä ja elinpiiri pienenee. (Ne ankeuttavat ihmiset saattavat edelleen pitää yhteyttä!)
Aika ja kuuntelevat, ymmärtävät läheiset ovat tärkeimmät. ”Yksikään ihminen ei ole saari”(John Donne). Jokainen tarvitsee toista ihmistä. Lääkkeilläkin saattaa olla oma sijansa katkaisemassa niin mielen kuin kehon kipua.

Kipulääketokkurasta itse selvittyäni aloinkin miettiä syntyjä syviä valoisammalta puolelta. Mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Kauneuden kokeminen, klassinen itsensä ja lähimmäisen rakastaminen ja toisten palveleminen toimivat edelleen. Jos ei anna arvoa itselleen, ei voi odottaa kunnioitusta toisiltakaan.

Meillä ihmisillä on näkyvä keho ja ääriviivat, mutta mikä on se raja sisimmässä. Missä vaiheessa toimii toisten marionettina. Kuvitellessaan palvelevansa lähimmäistään, täyttääkin toisen pohjatonta vaatimusten kaivoa, jossa mikään ei riitä. Tervehtymiseen pitää löytää rajat, joiden yli toiset eivät jyrää. ”EI”

Terve sielu(toivottavasti) vaikka kroppa reistaa

Kun fysiikka pettää, joutuu nöyrtymään tekemättömien töiden viidakkoon. Pitää miettiä entistä paremmin tärkeysjärjestystä tekemisilleen. Olen aina nauttinut siitä, että saa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mutta se ei enää toimikaan. Nyt pitää oppia tekemään juttuja pienempinä palasina; vähän niinkuin noutopöydästä ruokaa hakiessa. Kaikkea ei jaksa eikä tarvitsekaan maistaa.
Jos käväsen marjastamassa, sen jälkeen pitää oikaista rankaa ja venytellä ja ottaa pienet nokoset. Lukeminen on mukavaa, mutta on vaikea löytää hyvä asento. Verkossa juttujen kokeminen on mielenkiintoista, mutta täytyy muistaa lopettaa se ajoissa. (Olenkin saanut vinkin laittaa herätys päälle, etten istu liian kauan!)
Kohtuutta joka asiassa ja etenkin jäätelön syönnissä helteellä. Opettelemaan uusia työskentelytapoja. Sanotaan, että kolme viikkoa auttaa vanhan huonon tavan poisoppimisessa. Yritän olla ahmimatta liikaa niin herkkuja kuin töitäkin.

Pelonsekaisella mielenkiinnolla odottelen tulevaa kuntoutusjaksoa. Saako sieltä eväitä parempaan elämäntapaan? Josko parin viikon jaksolta jäisi jotain säännöllisiä hyviä tapoja käyttöön. Useimmat ovat kehuneet, jää nähtäväksi.

Lääkkeitä ja lääkkeittä

Nyt antaa selkä sen verran istua, että pistän tämän hetkisiä tunnelmia voinnistani.

Mennäkö vai eikö mennä…ulos, on kissaemon mielessä.(arpoo niin kuin minäkin 😉 )

LÄÄKKEITÄ
Aloin käyttää Triptyliä huhtikuussa. Kuukauden jälkeen yritin katkaista, mutta kivut takaraivolla ja niskassa pahenivatkin heti ja jatkoin käyttöä toisen kuukauden. Haittana minulle oli kauhea väsymys ja elämä oli kuin ajoa käsijarru päällä. Monille lihaskivusta kärsiville ja sen takia huonosti nukkuville on ollut apua lääkkeestä. Minä taas olin puolinukuksissa koko ajan. Migreeniä Triptyl ei pitänyt pois, mutta jotain apua siitä oli niskaa tukevien lihasten rentoutumiseen ja kivun vähenemiseen. Triptyliä on käytetty isompina annoksina aikanaan mielialalääkkeenä, mutta nykyään pieniä annoksia pitkäaikaisena kivunhoitoon. Minua hiukan pelotti koko lääke etukäteen; jotenkinhan se hermostoon vaikuttaa ja mahtaako jättää jälkiä kehon muistiin, vaikka sen lopettaakin. Mitään lääkkeitähän ei huvin vuoksi syödä, mutta aina kannattaa miettiä omalla kohdallaan, onko jossain vaiheessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Nyt tuntuu, että minulla tuo parin kuukauden kuuri auttoi katkaisemaan kipua ja etenkin TOS-oireiset kivut ovat häipyneet. Käytänhän minä välillä ibuprofeiiniakin särkyihin, aikamoiset haitat silläkin on. Mutta olen ottanut sitä vain lyhyinä kuureina, kuten viikonvaihteessa iskeneeseen selkäkipuun.

LÄÄKKEITTÄ

Juhannuksen alla lopetin Triptylin käytön ja olo oli euforinen. Virtaa oli vaikka muille jakaa; kostautuihan se! Rasitin itseäni liikaa ja jouduin palaamaan lääkitykseen takaisin. Taas väsytti ja siinä uupumuksessa huilailuissa kipeytyi selkäkin(vanha vaiva), joka vaatii liikkumista pysyäkseen kunnossa. Vajaan viikon tokkuran jälkeen lopetin Triptylin taas ja hyvä fiilis palutui. Elämä alkoi maistumaan selkäsärystä huolimatta. Muutaman päivän buranakuurin, venyttelyn ja uinnin jälkeen kärsin jo paremmin kävellä.  Nyt pystyn näköjään jo istumaankin!(aina paranee)

Kolme ja puoli vuotta sitten sattuneen niskanretkahduksen jälkeen olen tehnyt, mitä olen jaksanut, vain pakollisia töitä ja kaikki vähemmän kiireellinen on jäänyt tekemättä. Kaikenlaista on monen vuoden jälkeen jäänyt rästiin. Nyt tuntuu olevan voimia ja intoa tarttua niihin.  Stressiä en koe, vaan iloa siitä, että jaksaa ja kykenee paremmin tekemään. Vähän kerrallaan ja huilinkia välillä. Seuraavana päivänä jaksaa jo vähän enemmän kerrallaan. Ehkä se talvemmalla haikailemani    Rhonda Byrnen  ”Salaisuuden”  voima sittenkin toimii ja pystyn tästä vielä jatkamaan omassa työssäni.

VIELÄ LÄÄKKEISTÄ
Lääkkeitä ja lääketehtaita ei kannata päästää isännäksi, mutta renkinä niistä saattaa saada avun parempaan elämään. Tässäkin asiassa olemme ihmisinä erilaisia, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kokeilla kannattaa ja vaihtaa sopivampaan. Aiemminkin kirjoitin jo kirjasta Pharmageddon , joka kertoo miten lääketehtaat saavat tuputettua meille turhia lääkkeitä. Lääkärit ovat reseptin kirjoittajia ja parhaansa mukaan yrittävät meitä auttaa. Viime kädessä päätämme itse, mitä apteekista tai luontaistuotehyllystä ostamme ja syömme.

Kipuilua

Nyt menee kahvia. Korkkasin Triptylpurkin ja lääke väsyttää ihan vietävästi.

Kivulla on monta muotoa ja jokainen kokee sen omalla laillaan. Kipuja ei voi eikä pidä verrata toisten kanssa. Tämä ei ole kilpailulaji! Vain omia tuntemuksiaan voi kuunnella ja nekin saattavat vaihdella mielialan mukaan.
Viime lääkärireissulta tullessa kaivoin esiin Antti Heikkilän kirjan Siunattu kipu. Kokonaisvaltaisen hoidon kannattajana hän kuittaa lähes kaikki lääkkeet turhina ja jopa kipua pitkittävinä. Heikkilä jakaa kivut kudosvauriosta johtuvaan ja psykosomaattiseen. Pitkään jatkuva kipu on hänen mukaansa aina  psykosomaattista, jos ei ole jokin kudoksia tuhoava sairaus(esim. syöpä, reuma,  näkyvät tulehdusarvot)  Selviin kudostulehdusoireisiin kortisoni- ja puudutusainepistoksia. Muita hyviä, hänen suosimiaan kipulääkkeitä ovat vanhat Buscopan ja Litalgin, jotka eivät vaikuta haitallisesti autonomisen hermoston säätelyyn. Akuuttiin kipuun Diapam, joka  rentouttaa lihaksia. Näitäkin vain akuutin kivun hoitoon.
Pelkistäen ihminen, jolla on jatkuvia kipuja oireilee mielessä olevien käsittelemättömien asioiden takia(joko alitajunnassa syvällä olevien, tai selvemmin tuntuvan esim. stressin seurauksena).
Kipu on todellista eikä sitä pidä vähätellä. Sitä vaan ei osata hänen mukaansa hoitaa oikein. Tukiranka-vaivoissa hän suosii lihasten manipulointia ja erilaisia ihon kautta annettavaa ärsytytyksiä, jotka laukaisevat  elimistön omaa hoitavaa vaikutusta kuten akupunktiota ja vaikka avantouintia. Itselleni tulee vaihtoehtona mieleen nykyinen piikkimattovillitys.
Heikkilän mukaan nykyään lääkitään aivan liikaa ja vielä summassa. Taitaa olla syytä lääketehtaiden intresseissä saada lisää katetta,  MUTTA on meillä potilaillakin oma osansa. Meihinkin on iskostunut käsitys, että kaikki vaivat voidaan hoitaa jollain lääkkeellä, niinpä lääkäri niitä määrää. Mitäs syytä lääkäriin on mennä ,jos ei tarvitse lääkkeitä 😉
Siunattu kipu sai miettimään erilaisia vaihtoehtoja omaan elämäntapaan. Kirjassa oli paljon hyviä huomioita, mutta jotkut ajatukset jäivät ilmaan, eikä niistä saanut oikein otetta. Harmittaa, kun kaikki tieto on siinä niin hajallaan. Olen Heikkilän muistakin kirjoista huomannut, että hän aina heittäytyy täysillä jonkin asian kannalle eikä kompromisseja tahdo löytyä. Musta-valkoisuus asenteissa heittää varjon hyvin perusteltujenkin tietojen ylle. Lukija saa tarkkaan miettiä, mikä on fiiliksen pohjalta heitettyä arviointia ja mikä toimii todella. Tuntuu aika ikävältä lukea, kun lähes kaikki terveydenhoidon ammattilaiset asetetaan kyseenalaisiksi hoitamaan työtään.
Armahdusta niin kirjoittajalle kuin haukutuillekin.
Omaa niskanretkahdusta ja kaularankaoireita pohtiessani olen miettinyt asioita monelta kantilta. Heikkilä käsittelee potilaskertomuksissaan ja kirjassaan aika paljon selkävaivoista kärsiviä. Tähän omaan ongelmaani en ole löytänyt kirjasta mitään sivuavaa. Ainoa asia on oikeastaan rangan  kulumamuutokset, joita löytyy kaikilta ikääntyessä, mutta oireita ei tule kaikille. Joillakin taas on oireita vaikkei ole kulumiakaan! Tästä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että kulumat eivät ole varsinainen syypää oireisiin. Välillä tosin niskassa olevat luupiikit mukavasti tökkivät päätä kääntäessä. Heikkilä arvioi kuitenkin kipujen johtuvan verenkierron häiriöistä lihaksissa. Sen mukaan minullakin on häikkää tuolla takaraivolla verenkierron kanssa ja migreenikin laukeaa nykyään niistä oireista. Arpoen kuitenkin aloitin syömään noita Triptyl -lääkkeitä, joiden pitäisi rentouttaa lihaksia. Tietenkin olen huolissani vaikuttaako lääke muuten haitallisesti hermostoni toimintaan.
Arvon edelleen omaa valintaani.

(Yllä oleva kuva on taas Güellin puistosta. Tällä kertaa portinpylväästä)

Siunattua kipua jo kesällä lukiessa huomasin, miten paljon elämäntavat ruokavalioineen ja mielen tasapaino ovat auttaneet kivun vähenemiseen. Sen kanssa pysty elämään. Pahin peikko taitaa tällä hetkellä olla, että vaivani on pahentunut nikamamanipulaatioissa ja kovissa rangan venytyksissä. Tuntuu, että niiden jälkeen kipu on keskittynyt juuri tuonne kallon ja kaularangan liitoskohtaan. Hitaasti etenemällä uskon tämän kääntyvän parempaan. Varovasti lihaksia käsittelemällä ja akupunktiolla eteenpäin. Omatoimisesti jatkan kävelyä, joogaa,  piikkimattoilua, lihasten harjoittamista ja aloitan uintikauden.