Kuulastellen median sekamelskasta järjen ääntä

20130904-103445.jpgikkunanäkymä työnantajiin 🙂

Luulin jo tietäväni kaiken tarpeellisen hyvinvoinnista ja terveellisistä elämäntavoista. Käytännössä kuitenkin joku mättää, jos voimat eivät riitä työntekoon saati reippaampaan kävelylenkkiin. Yllättäen huomaa olevansa rapakuntoinen. Verenpaine oli kavalasti noussut yli 200/120 ja olo oli kuin Stressi-Erkillä; otsasuonet paisuivat ja soijaa pukkasi kuin sarjakuvahahmoilla konsanaan. Nyt pitäisi saada stressinsietokyky korkeammalle! Sairasloman motivoimana olen lueskellut taas liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin perustuvia blogeja ja lehtijuttuja. Aiemmin hyväksi koetut ohjeet eivät enää riitä. Koetan siivilöidä oleellisimat neuvot omaan tilanteeseeni ja opetella rentoutumaan. Jos terveyskeskuslääkäreitä moititaan, niin minulle tuli ainakin asiallinen ohjeistus liikunnan lisäämiseen ja ruokavalion parantamiseen. Neljä vuotta sitten auttoi painonpudotus ja hiilareiden vähentäminen, onkohan nyt pudotettava molempia lisää?!

Hämmentynyt, mutta toiveikas emmä 😛

20130904-140715.jpgStressed Eric Youtubessa tästä linkistä |>>>

Voima kanssamme

Olen viime päivinä lukenut hienoja blogipostauksia. Tänään kolahti
Kukka Laakson postaus ”Rakkaus vs välinpitämättömyys.”
.

Ajatuksia herättävä kirjoitus. Käykää lukemassa!
Kuinka helposti paljon puhuttu ”itsensä hyväksyminen” onkin itsensä väheksymistä eikä rakastamista. Tuleeko alitettua rima tai asetettua jo varulta se hyvin matalalle!(taustalla kuuluu korkeushyppyä yms. MM-kisaselostusta)

Omat krempat rajoittavat tekemisiä ja kohta ei uskalla haastaa itseään muuhun kuin sinnittelemään päivän kerrallaan. Helkkarin usein selitän muillekin(=kaikille kuulolla oleville) saamattomuuttani: kun on tuo kaularanka, migreeni, polvi, olkapää… Hehh, tuli mieleen lastenlaulu ’pää, olkapää,peppu, polvet, varpaat…’ 😀

Kun olen vain… itsensä hyväksyminen ei todellakaan ole itsensä rakastamista.


Haasteita ja tekemistä miettimään, nyt!

Liikkeen äärellä jo aiemminkin täällä.

Elämän vasta- ja myötämäkiä

Voi kuinka tuskaista on katsoa sivusta, kun ihminen joutuu antamaan pitkän iän elettyään toisten päättää asioistaan. Menneisyys kummittelee lomittain nykyisyyden seassa ja kaikki ovat vihollisia. Pitkä ikä ei aina ole siunaus, vaan joskus se on piinaavaa luopumista kaikesta, mitä on joskus ollut.

Kannattaa ravistaa itsensä elämään ja opetella muistamaan menneestä ne kultareunaiset ja kauniit ja iloa tuottavat asiat. Mieltä katkeroittavat asiat heitetään jorpakkoon, jossa on kyltti:

Onkiminen kielletty!

Paras ikä?

Olen lukenut hissukseen Richard Taylorin kirjan Alzheimerin kanssa.(linkki esittelyyn) Hän sai diagnoosin 56-vuotiaana. Kirjaa oli todella rankkaa lukea, koska Taylor tilittää siinä omia kokemuksiaan sairaudesta ja sen vaikutuksista omaan ja läheisten elämään.

Sairastunut kärsii hoitajilleen aiheuttamasta ahdistuksesta, mutta toisaalta myös siitä, että hänestä ihmisenä puhutaan ohi, aivan kuin hän ei olisi lainkaan läsnä. Muistin heikkeneminen ahdistaa ja pelottaa, kunnes sitä ei enää tajua…

Vaikka menisi suht hyvin, takaraivossa nakuttaa kuoleman ja sitä pahempana vielä sairastumisen pelko. Ahdistaa oma pärjääminen; olenko taakka, onko minulla mitään arvoa?
Nykyään pidetään pelon kustannuksella yllä huikeita bisneksiä; tarjotaan kaikenlaista hyvää ja kaunista. Mainonta ja ristiriitaisen tiedon välittäminen aiheutta ihmisissä ahdistusta.
Kaikenlainen pelko estää nauttimasta elämästä. Jokaisen pitää omalla kohdallaan valita ruokkiiko lisää pelkoaan vai rohkeutta uskaltaa elää rikasta elämää.

Mikä on paras ikä? Me odotamme sitä koko elämämme ajan. Kolmenkympin kriisissä sitä jo miettii, että se on takanapäin. Kaikki on ohi! Kriisejä kuitenkin tulee aina tietyin väliajoin, mutta Aina uudestaan elämänilo palaa ja sitä kokee elävänsä parasta aikaa just nyt!

Hyvää ruokaa?

Jaakko Halmetoja puhuu TEDx:ssa mitä me nykyään syömme ja miten se saattaa vaikuttaa:

Jaakko Halmetoja on tamperelainen ravintovalmentaja, luennoitsija, personal trainer ja suklaa-alkemisti, jonka intohimona on luonnonmukaisen ravitsemuksen ja -elämäntavan yhdistäminen ympärillämme vallitseviin olosuhteisiin. Jaakko on luennoinut, valmentanut ja konsultoinut huippusuorituskyvystä kiinnostuneita ihmisiä yritys- ja urheilumaailmassa vuodesta 2008 lähtien.

Kuinka paljon elimistö kestää kaikkea joutavaa lisäainekuormaa?

Kaikkein parasta on, jos pystyy syömään tai valmistamaan itse perusraaka-aineista tehtyä ruokaa. Kiire ajaa eineksiin ja puolivalmiisiin. En ole niinkään tiukan karppaamisen kannattaja; perunoita syömme ja aamu alkaa kaurapuurolla, mutta jotenkin toivoisin löytäväni yksinkertaisen ja terveellisen ruokailukulttuurin. Ei liikaa rönsyilyä, vaan helposti tehtävää, mutta maukasta ja raaka-aineita arvostavaa kokkailua. Talvella kaipaan tuhtia ruokaa, joka pitää lämpimänä. (kuva alla: Terassikausi odottaa vielä lumen alla.)

D3 ja pharmageddon

Eileniltainen A-talk sai taas mietteliääksi ja tunnen itseni kaikkien ihmisten lailla asiantuntijaksi! Koska tietoa ja tutkimuksia D-vitamiinin hyödyistä ja haitoista on niin paljon ja ”asiantuntijoiden” mielipiteet ovat laidasta laitaan, joudumme käyttämään omaa maalaisjärkeämme, mitä syömme ja kuinka paljon. Markku Myllykosken ja Tomi-Pekka Tuomaisen Pharmageddonista jäi mieleen ensimmäisistä teeseistä ”Kyllä, me kaikki kuolemme”. Samoin he suosittelevat suhtautumaan kriittisesti kaikenlaiseen medikalisaatioon, mukaanluettuna erilaiset rohdokset ja lisäravinteet. Pelkäämmekö niin paljon kuolemaa ja sairastumisia, että varmuuden vuoksi mätämme liikaa lisäravinteita ja lääkkeitä ja sairastumme huolen ja lääkitysten takia?

Kuinka paljon D3-vitamiinia?
Virallinen THL:n asiantuntijoiden kanta on hyvin varovainen kuten kaikessa suosisituksissa. Ohjelmassa esiintyneet suosituksia enemmän kannattavat olivat myös hyvin maltillisia määrissä ja terottivat, että veriarvoja pitää mitata oikean D-vitamiinin annostelun saamiseksi. Sen hyvin ymmärtää, jos on vakavampia sairauksia, mutta tarvitseeko koko kansan alkaa jonottamaan laboratorioon testauttamaan veriarvojaan.

Tuntuu hullulta, että virallisesti perustellen kaikki pitää saada ruoasta, mutta joihinkin elintarvikkeisiin lisätään vitamiineja! Eikö olisi sama,että jokainen lisää tarvitsemansa purkista. Mutta kuinka paljon? Virallinen suositus eilisen keskustelun jälkeen oli, että ruoasta saa kaikki, jos syö monipuolisesti! Kuitenkin 7,5 μg purkista, jos ei ruoasta saa. Jotkut suosittelevat talvisaikaan 125 μg, jota THL:n edustaja piti vaarallisena. Joudumme toimimaan itse koekaniineina, koska meillä ei todellakaan saa D-vitamiinia auringosta.

Itse olen kolme vuotta ottanut ympäri vuoden 10-20 μg vuorokaudessa. Käytän 125 μg kapseleita ja talvella otan niitä lähes päivittäin. Flunssan yllättäessä otan 250 μg (10000ky) ja se yleensä menee päivässä ohi. Lisäksi juon silloin kotitekoista mustaherukkamehua(flavonoideja). Keväällinen aurinkoihottuma ei enää vaivaa, eikä iho ole palanut. Virallisesti otan D3-vitamiinia ihan liikaa! -Kyllä! -Haluan elää terveenä ja mieluummin kohtuudella ravintolisiä kuin jatkuvasti käytettäviä verenpaine- tai kipulääkkeitä. Ei stressaten vaan uteliaana uuteen päivään.

Linkki eMMän aiempiin Pharmageddon-postauksiin