111113

Kamerakaamosessa

Tiptatiptaptipetipetiptap…ei varmaan tarvitse rytmittää sanoiksi. TV päällä ja tuon kuultuani löytyi kaukosäädin äkkiä ja ruutu pimeni välittömästi. Olin juuri katsonut digiboxilta eileniltaista siltaa, kontrasti oli aika huikea. Nelosella ainakin syksymmällä oli ärsyttäviä siirtymiä mainoksiin malliin ”kohta lisää draamaa”… äh… tiedän miten mainostaminen ylläpitää mediaa, mutta silti en voi olla ärsyyntymättä marraskuisista joulurallatteluista.

Mainokset

Kuulastellen median sekamelskasta järjen ääntä

20130904-103445.jpgikkunanäkymä työnantajiin 🙂

Luulin jo tietäväni kaiken tarpeellisen hyvinvoinnista ja terveellisistä elämäntavoista. Käytännössä kuitenkin joku mättää, jos voimat eivät riitä työntekoon saati reippaampaan kävelylenkkiin. Yllättäen huomaa olevansa rapakuntoinen. Verenpaine oli kavalasti noussut yli 200/120 ja olo oli kuin Stressi-Erkillä; otsasuonet paisuivat ja soijaa pukkasi kuin sarjakuvahahmoilla konsanaan. Nyt pitäisi saada stressinsietokyky korkeammalle! Sairasloman motivoimana olen lueskellut taas liikuntaan, terveyteen ja hyvinvointiin perustuvia blogeja ja lehtijuttuja. Aiemmin hyväksi koetut ohjeet eivät enää riitä. Koetan siivilöidä oleellisimat neuvot omaan tilanteeseeni ja opetella rentoutumaan. Jos terveyskeskuslääkäreitä moititaan, niin minulle tuli ainakin asiallinen ohjeistus liikunnan lisäämiseen ja ruokavalion parantamiseen. Neljä vuotta sitten auttoi painonpudotus ja hiilareiden vähentäminen, onkohan nyt pudotettava molempia lisää?!

Hämmentynyt, mutta toiveikas emmä 😛

20130904-140715.jpgStressed Eric Youtubessa tästä linkistä |>>>

Voima kanssamme

Olen viime päivinä lukenut hienoja blogipostauksia. Tänään kolahti
Kukka Laakson postaus ”Rakkaus vs välinpitämättömyys.”
.

Ajatuksia herättävä kirjoitus. Käykää lukemassa!
Kuinka helposti paljon puhuttu ”itsensä hyväksyminen” onkin itsensä väheksymistä eikä rakastamista. Tuleeko alitettua rima tai asetettua jo varulta se hyvin matalalle!(taustalla kuuluu korkeushyppyä yms. MM-kisaselostusta)

Omat krempat rajoittavat tekemisiä ja kohta ei uskalla haastaa itseään muuhun kuin sinnittelemään päivän kerrallaan. Helkkarin usein selitän muillekin(=kaikille kuulolla oleville) saamattomuuttani: kun on tuo kaularanka, migreeni, polvi, olkapää… Hehh, tuli mieleen lastenlaulu ’pää, olkapää,peppu, polvet, varpaat…’ 😀

Kun olen vain… itsensä hyväksyminen ei todellakaan ole itsensä rakastamista.


Haasteita ja tekemistä miettimään, nyt!

Liikkeen äärellä jo aiemminkin täällä.

Elämän lähteillä

Liike on elämän ehto. Kroppa on luotu liikkumaan, ei tuoliin tai sohvalle lamaantumaan.

image

Kuuntelin kevättalvella Jari Sarasvuon saarnoja Yle Puheessa. Nyt kesällä niitä on tullut uusintoina ja ne kolahtavat oikein kunnolla omaan nilkkaani. Linkki alustavaan blogipostaukseen, jonka alta löytyy myös saarnan tallenne.
Terveyden vahvistaminen ei ole oikeus, se on velvollisuus.

”Jos olet sairas, voit ehkä saada lohtua siitä, että tilasi on ennemmin tai myöhemmin jokaisen ihmisen osa, ellei äkkikuolema armahda. Moni saa voimaa stoalaisesta tyyneydestä. Älä liitä ylimääräisiä merkityksiä tilaasi, sillä sellainen tekee kohtalostasi karvaamman. Keskity parantumisen mahdollisuuteen, oli toivo kuinka ohut tahansa.”
Jari Sarasvuo

Ihmisen mieli tekee tepposia; omat ajatukset eivät ole aina totta, vaan meidän omia harhaisiakin ajatuksia.

Onkohan minun tullut elämäni aikana liikakin hirttäydyttyä omiin haroihini!

image

”Elämä on lahja, loma ikuisuudesta.”

Kun laiskottaa

…miten helppoa onkaan heittäytyä lepäämään laakereillaan. Edelleenkin olen hukassa oman jaksamiseni kanssa, teen liikaa ja joudun lepuuttamaan oireilevaa rankaani. Kesäkiireissä varsinainen sykettä nostava liikkuminen jää pikaisiin pyrähdyksiin ja kestävyyttä ei kehkeydy. En malta lähteä pidemmille lenkeille, kun muutenkin liikun ja kävelen paljon päivittäin. Sykettä lisää!

image
terassilta luoteeseen, tummanharmaata ja jäkälänvaaleaa maalia mökkiin

(juhannuksen jälkeistä projektia; talon maalaminen, joka on vielä vähän kesken sateiden takia)

Aivojen nuorena pitämisen ohjeita:
(Toimivat ihmisen hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti.)

image

http://www.huffingtonpost.com/mobileweb/2013/05/05/aging-brain-stay-mentally-young_n_3211211.html

Pitää vaan nousta, vaikka olo olisikin huitera ja tehdä jotain ettei ihan lehmäänny.

Hittoon kaikenmoaliman downsiftaamiset, elämä on nyt!

Tauko bloggaamisessa loppu just nyt.

Ajantuhlausta?

Saalistaja
Saalistaja

Appseja eli sovelluksia kuvien muokkaukseen

Nykykännykät ovat aina valmiina, kun tulee äkkitilanteita kuvaamiseen. Niitä tilanteita vain tulee ihan liian usein ja kuvien myöhempään siivoamiseen; poistamiseen, muokkaamiseen ja arkistointiin menee tolkuttomasti aikaa.
Androidin Play-kaupasta olen lataillut ja testaillut useammankin photoshop-sovelluksen. Osan olen poistanut lähes välittömästi, mutta nyt on käytössä HTC:ssa valmiina oleva aika monipuolinen muokkaus, Aviary, johon voi ladata ilmaisia ja maksullisia lisäosia sekä Photo Editor dev.macgyver. Joissa molemmissa on hyvät puolensa. Aviary vie muistitilaa noin 15 Megaa, kun taas ’ihmemies'(MacGyver) hoitaa hommat alle 5 Megan. Jonkin verran olen käyttänyt myös Adobe Photoshop Expressiä (1,28 Mt!), jossa on näppäriä edellisistä poikkeavia mahdollisuuksia. Lisäksi käytän läppärillä Picasan massiivista ja hidasta ohjelmaa.
Olen tykästynyt WordPress-blogin galleriamahdollisuuksiin, joita tässäkin blogissa olen paljon viljellyt. Niistä saa ruutukaappaamalla kollaaseja talteen, jos kuvat joskus häviävät täältä.

Asiaan eli ajantuhlaukseen

Kuvien näpsiminen jatkuvasti vie aikaa ja saattaa haitata keskittymistä oleelliseen.(Ihmettelen ihmisiä, jotka konserteissa katsovat esitystä kameran läpi, kun he sen sijaan voisivat nauttia showsta). Pelkään kuvaamiseni vievän terän aidolta luonnon kokemiselta ja ihmettelyltä.
Aikarosvona kuvaamistakin pahempi on kuvien muokkaaminen! Ohjelmien avulla saa kuvista poimittua esiin ihan uusia juttuja ja tunnelmia. Aikaa kuluu tolkuttomasti ja joistain otoksista tulee tehtyä useampia versioita. Siitäpä tullaankin arkistointiin; jos haluaa kuvia katsoa joskus tulevaisuudessakin, pitää niille löytää omat kansiot ja hakemistot tulevaisuuden varalle. Tärkeimmät pitäisi teettää paperillekin, mutta ainakin varmuuskopioida.

Tässäpä olikin tällä kertaa pähkäilyä yhdestä aikarosvosta. (On se vain niin mukavaa puuhaa!)
Loppupäätelmäni on vähemmän kuvaamista ja vielä vähemmän muokkaamista.

Tässä sama pilvi vähän eri suunnasta kuvattuna.

Pilvimuurista valo välähtää
Pilvimuurista valo välähtää

Pilvimuuri etenee
Pilvimuuri etenee

Gallerian väsääminen WordPressillä.

Huhtikuun kolmas

Tänään Facebook-kaverit tarjosivat rakentavaa luettavaa. Outi linkitti perusteelliseen kevätsiivoukseen kannustavaan mielen ja kodin roinanraivaukseen: http://www.pickthebrain.com/blog/how-to-declutter-your-life/
image

Tieteen käsitteiden väärinkäytöksistä
löytyi seitsemän sanan luettelo, joista tässä esimerkkinä:

3. Skeptikko Ilmastonmuutoksen kieltäjiä kutsutaan usein ilmastoskeptikoiksi. Sana skeptikko viittaa henkilöön, joka on avoin uudelle tieteelliselle tiedolle ja valmis muuttamaan käsityksiään saatuaan painavaa uutta tietoa. Näin ollen se on liian mairitteleva termi kuvailemaan useimpia ”ilmastoskeptikoita”, joiden omat väitteet ovat usein tieteellisesti hataralla pohjalla. Kieltäjä tai denialisti onkin tällaiselle henkilölle osuvampi nimitys. –Aivan kaikkien tieteentekijöiden pitäisi oikeastaan
olla skeptikkoja. Edistys luonnontieteissä itse asiassa edellyttää aidosti skeptistä asennetta, Pennsylvanian valtionyliopiston ilmastotutkija Michael Mann toteaa.

Skeptisyys ei oikeasti olekaan huono asia. Sanalla on vain paha kaiku.

image

Vielä riittää jääpuikkokuvia.

Tietämättömyys

Milan Kundera Tietämättömyys
Milan Kundera Tietämättömyys

Praha ja sen historiaan ja kulttuuriin hipaisu matkan takia sai tarttumaan Milan Kunderan romaaniin Tietämättömyys ( L’ignorance, ilmestynyt 2000). Siinä kerrotaan Kevään -68  jälkeen muutaman maasta paenneen elämästä, odysseiasta, kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen Kotiinpaluusta. Olin lukenut tämän aiemminkin, mutta nyt se avautui ihan eri tavalla kuin 12 vuotta sitten. Paluu ei olekaan niin helppoa, eihän se koskaan ole. Tapaamatta kuluneet vuosikymmenet ovat muuttaneet ihmistä, mutta odotamme heidän olevan samoja kuin ennen. Olemme kiinnostuneet vain omasta elämästämme, omasta kärsimyksestämme ja kuinka vaikeaa on ollutkaan! Odotettu kohtaaminen nostaa pintaan vanhoja kaunoja. Jotkut palaavat jäädäkseen, toiset kokevat elämänsä olevan siellä, missä viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat emigrantteina olleet.

Elämä muuttaa meitä eri suuntiin ihan pysyessä oman maan kamarallakin. Toisten kanssa tapaaminen pitkän ajan jälkeen on luontevaa, vuodet väliltä pyyhkiytyvät pois ja jotkut tuntuvat kovin vierailta. Niinhän sen pitääkin mennä. Olisi aika ankeaa, jos ikä ei olisi tuonut omaa särmäänsä ihmiseen. Meillä ei ole kukaan järjestänyt luokkakokouksia, joten kokemuksia niistä kymmenien vuosien jälkeen ei ole. Lähtisinkö, jos järjestettäisiin? Epäilen. mukavampi on tavata ihmisiä vähemmän kerralla.

Kuvittelen mikä tunne valtaa kaksi ihmistä, kun he tapaavat toisensa vuosien jälkeen. He ovat aikoinaan seurustelleet ja luulevat siis, että yhteinen kokemus ja yhteiset muistot yhdistävät heidät. Yhteiset muistot? Siitä alkaa väärinkäsitys: ei heillä ole yhteisiä muistoja; molemmilla on menneisyydestä tallella pari pientä tilannetta, mutta kummallakin on omansa; heidän muistonsa eivät muistuta toisiaan; ne eivät kohtaa; niiden määrääkään ei voi verrata: toinen muistaa toisesta enemmän kuin toinen; ensinnäkin siksi että muistamisen kyky vaihtelee eri yksilöillä (minkä selityksen vielä molemmat voisivat hyväksyä), mutta toienen syy (kiusallisempi tunnustaa) on se, että he eivät olleet toisilleen yhtä tärkeitä.
Milan Kundera