Kevät on täällä, mutta palaan kuvin vielä muutaman viikon takaiseen lumimaailmaan.
Aihearkisto: luonto
Marraskuun 16.
Taas metsäpolkuja taivaltaessa otin kuvia hengähdystaukoja pitäessä.
Minulla oli reilu kuukausi sitten sydäninfarkti ja vietin pari yötä Novan sydänvalvonnassa. Siellä tunsin olevani hyvissä käsissä. Alkuun otti liikkuminen koville, mutta pikkuhiljaa kunto paranee. Pohjalla on kuitenkin jaloissa voimia kesäisiltä pyörälenkeiltä. Eiköhän tästäkin selviä.
Marraskuun selätyksen 14. päivä
Metsässäasujan iloja on se kun luonto on ihan lähellä. Tänään kiersin lenkin metsässä ladunpohjaa myöten. Paikoin maassa menee kunnon polkua, jota myös naapurit ovat kulkeneet, osa menee sähkölinjan alla.
Siunattu sade
Kepeää kesäsadetta heti aamusta ilman ukkosmyräkkää!
Täällä on ollut todella kuivaa. Vähätkin sateet ovat menneet ohi joten tämänaamuinen ropina on musiikkia korville. Eilen oli niin tukalan kuuma päivä etten edes lähtenyt pyöräilemään. Pelkäsin etten pysy tiellä jos huippaa. Joten harrastuksena on ollut viime päivinä käydä useampaan kertaa uimassa. Lammessa on kylmiä lähdepaikkoja joten vesi on mukavan viileää.
Kirjan kautta raakkujoelle
Sain viimein luettua Anni Kytömäen Margaritan. Olipa koskettava kirja joten en ihmettele kirjan saamaa Finlandiapalkintoa. Alkuun olin vähän hukassa kun romaanin kertojaminät vaihtuivat mutta pikkuhiljaa niiden yhteydet kytkeytyivät toisiinsa. Kirjan läpi kantaa huoli luonnosta. Onneksi metsänhoidossa on menty parempaan ja koskia on alettu ennallistaa.
Täällä nuorehkossakin metsässä asujalla luonto on lähellä. Eräänä päivänä kettupariskunta kirmaili päiväsaikaan hangella ja toinen uskaltautui päiväsaikaan lintujen ruokintapaikalle ilmeisesti metsämyyrien toivossa.
Keskikesän juhlaa
Leppoisaa juhannusta
Päivänvalo alkaa vähenemään, mutta ilmat toivottavasti vähän lämpenevät. Nythän kesä vasta alkaa.
Jotain perinteistä – pari koivua portaitten pielessä.
Hengailin hetken Mollin ja umpilehmien kanssa juhannusaamun auringonvalossa.
Ja loppuun vielä herkkä virpiangervon kukka värillisenä ja mustavalkohaasteeseen muokattuna.
Puolenpäivän aikaan
Lumi on poissa; sumun hämärtämä keskipäivä marraskuussa. Unenomaista maisemaa – kaunista. Marraskuu.