Voima kanssamme

Olen viime päivinä lukenut hienoja blogipostauksia. Tänään kolahti
Kukka Laakson postaus ”Rakkaus vs välinpitämättömyys.”
.
Ajatuksia herättävä kirjoitus. Käykää lukemassa!
Kuinka helposti paljon puhuttu ”itsensä hyväksyminen” onkin itsensä väheksymistä eikä rakastamista. Tuleeko alitettua rima tai asetettua jo varulta se hyvin matalalle!(taustalla kuuluu korkeushyppyä yms. MM-kisaselostusta)

Omat krempat rajoittavat tekemisiä ja kohta ei uskalla haastaa itseään muuhun kuin sinnittelemään päivän kerrallaan. Helkkarin usein selitän muillekin(=kaikille kuulolla oleville) saamattomuuttani: kun on tuo kaularanka, migreeni, polvi, olkapää… Hehh, tuli mieleen lastenlaulu ’pää, olkapää,peppu, polvet, varpaat…’ 😀

Kun olen vain… itsensä hyväksyminen ei todellakaan ole itsensä rakastamista.

Kliseistä todelliseen elämään

Haasteita ja tekemistä miettimään, nyt!

Liikkeen äärellä jo aiemminkin täällä.

se aika vuodesta, kun ei tiedä mitä tekisi

…tänään tosin koko iltapäivän ja alkuillan kestävä ukkonen katkaisi säilörehun teon ja muutkin ulkohommat, joten jouduin siivoamaan ja maksamaan laskuja…

kiviaitaa kuusen alla

Vanhan koivun viimeiset ajat käsillä

Romunkeräykseen menevää tavaraa

laitumella

Sekaisin keväästä

Nyt on se aika vuodesta, kun mieli laukkaa piha- ja toukotöissä, mies tekee jo piiitkiä päiviä pellolla. Minä paskaniskoineni olen joutunut jättämään traktoriajot vähiin sen tärinän vuoksi. Niinpä keskityn navetta- ja kotitöiden lisäksi muihin ulko- ja puutarhatöihin.

Kukkapenkit on vielä perustamatta ja piha on hiekalla ja kivimurskeella. En ihan japanilaista puutarhaa halua, vaikka se olisi tänne mäkeen helppo tehdä. Ympärillä kasvaa mustikkatyyppistä havumetsää, joten pihaan on saatava vähän edes kukkivia väriläiskiä. Mutta mitä?

Nyt piha on vielä kivien (ja hiekan) valtaama. Kauniita nekin ovat.

Wäsyttää

Tilitystä…
Ei rentoilua ennen veroilmoituksen palautusta. Syyllisyys vaanii ja tulvahtaa yli hyökyaaltona ja lannistaa, jos uppoutuu välillä johonkin tällä hetkellä epäoleelliseen, kuten nettisurffailuun tunniksi.
Kirjaton, teeveetön, netitön ja lehdetön helmikuun loppu, tuumailen komennukseksi itselleni.

Lauantaina 9. helmikuuta

laskiaiskorvapuustit 😉

Huhuh. Onpa ollut viikko!
Olen saanut luettua yöpöytäkirjaa vain muutaman sivun ja huusholli on siivoamista vaille…
Mistä alkaisin?
Tietenkin päivähuilingilla (hyvä valinta, koska työpäivä alkaa aamuviiden jälkeen ja loppuu kymmen kieppeissä illalla)
ja lukemalla juuri saamani lauantain lehden.
Takka-leivinuunissa oli aamupäivällä tulet lämmityksen takia ja heitin sinne äsken pellillisen pakastekorvapuusteja; saavat ajaa huomenna laskiaispullan asemaa kermavaahdon kera.
Joskus täytyy heittää perinteitä menemään ja se on tavattoman helpottavaa.

helgeismi

Korvapuustin tuoksu tuvassa, nyt villakoirien kimppuun.

Tulta

Mukavasti aina menee muutama päivä migreenitokkuraan. Alussa masentaa, kun joutuu olemaan petissä ja toimettomana; tuhat asiaa takoo tulta pään sisällä kivun seassa. Vähitellen kipu taittuu täsmälääke- ja buranakoktaililla ja kolmantena päivänä tulee ylösnousemus ja toimintatarmo palailee.

Nyt on menossa se toinen päivä ja lääkkeet tehoaa pahimpaan juilimiseen.  Mistä alkaisin+ -ei vielä mitään raskasta- Paperipino pöydällä ja kone auki. Ihan ensin kuvia puhelimelta koneelle ja ihan pienesti yksi blogipostaus.  Noin, nyt se lähti…  ja papereiden kimppuun…

*marjaisaa ja poutaisaa elokuun aikaa*

Hartiat lysyssä

Kivi kuin sieni, pienen jalan varassa. Painoa vaan rutkasti enemmän. Ihmeellisesti jääkausi aikanaan luontoa muokkasi!

Niskatuki tuli taas tarpeeseen! En malta olla nostamatta ihania vastasyntyneitä vasikoita ahkion (mainio vaihtoehto kantamiselle) kyytiin ja karsinaan. No nyt siitä kärsitään, on pakkolevon paikka. Mutkun, sitkun… olis hommia ja tuntuu pahalta, kun toiset joutuu tekemään töitä minunkin puolesta.
Jospa tämä valitusvirsi auttaisi palautumaan nopeammin.

ooouuummmm… sateleelikin vielä jatkuvasti…. syvään hengitystä…. 1,2,3,4,5….ooouuummm….

Samainen kivi kuin yllä vähän etäämpää kuvattuna. Mustikkametsään ei oteta kameraa mukaan, joten nämä ovat taas surkeita kännyversioita. Toisaalta mustikat ovat tärkeämpiä tähän vuodenaikaan. 🙂

P.S.((Yllättäen huomasin, että tässä Manifest teemassa on erilaisia pohjia valokuvien ja gallerioiden varalle. Joskus tuntuu, ettei näistä ikinä opi ottamaan kaikkea irti.))

Kesäloma mäni jo

Viikon mittainen kesäloma hujahti ohi, mutta antoi voimia arkeen ja nyt on taas tekemisen meininki, kunhan muistaa pitää taukoa. Kone oli kolme viikkoa takuuhuolto reissullaan ja sopivasti oli pakko pitää heinäkuulla taukoa nettiselailusta. Jotenkin tuntuu, että kaiken kiireisen rakennus- ja työhäslingin seassa on bloggaminenkin ollut hätäisesti tehtyä. Usein vielä mobiilin kautta tehtyä, joten ulkoasussa on ollut monesti parantamisen varaa… o*_*o

Kun ikää kerttyy, alkaa miettimään entistä tarkemmin, mihin aikansa käyttää. usein se menee ihan harakoille haahuillessa. Helmihääpäivä(30 vuotta) takana ja elämä kutakuinkin raiteillaan, mutta kuitenkin ajan käyttö välillä karkailee harkinnasta ja kaduttaa, jos ei ole saanut mitään aikaiseksi. En minä mitään monumentaalista ja näkyvää jälkeä halua itsestäni jälkeen jättää, paremminkin päinvastoin! Elämä kuitenkin tuntuu mukavammalta kun on jotain pyrkimystä ja suunnitelmallisuutta; uuden oppimista ja tekemistä, taitojen harjaannuttamista. 

Bloggaamisessakin pitäisi miettiä ennen

julkaise

napin painallusta. Valokuviakin voisi harkiten heittää kiintolevylle ja pilvipalveluihin, eikä massiivisia määriä, joita ei koskaan tule käytyä läpi.   Siinä tavoitetta. 

…ja nyt töihin, ruokatunti mäni jo…